lauantai 1. kesäkuuta 2013

Väriä elämään

Jotenkin tuntuu, että aika juoksee nyt kauheata vauhtia. Ei meinaa perässä pysyä. Kesä tuli yhdessä humauksessa, ei oikein ole vielä tajunnut edes, että se olisi kesä nyt. Lapsetkin pääsivät tänään lomalle. Kotiin toivat hienot todistukset. Nyt vähän jännitetään kuinka alkaa kesäloma sujumaan, kun jäävät kahdestaan kotiin päiviksi. Onneksi mummulat ovat lähellä niin pääsevät sinne syömään.

Ei kauheasti ole jaksanut käsitöitäkään tehdä, kun ulkona pihalla on kaikenlaista kuopsuttamista ja rikkaruohojen repimistä. Arvatkaapa mitä tässä kuvassa on.


Niin, sitä jokapuolella leijuvaa keltaista pölyähän se on, kasteluvesisaavissa räystään alla. Tuntuu kyllä, että silmät on täynnä siitepölyä.

Sain sentään valmiiksi kesäisen hippi-liivini. Iloisista Miami-langoista virkkasin ympyräliivin. Keskusta on tehty yhden pöytäliinan mukaan, jota sitten suurentelin iloisilla raidoilla. Kiva tuli.



 


5 kommenttia: