sunnuntai 10. kesäkuuta 2012

Lomareissu

Nyt on palailtu Ruotsin reissulta. Keskiviikko aamuna ( tai yönä) ajeltiin Turkuun ja laivalla yli lahden. Tukholmasta suuntasimme nättiin pikku "kaupunkiin" Strängnäsiin, josta saimme tukikohdan sukulaisista koko reissumme ajaksi.


Vierailtiin Mariefred:ssä, jossa on aivan upea kuninkaallinen linna.


Yhden päivän vietimme Kolmårdenissa. Delffiini- ja hyljenäytökset olivat hienot. Ja Safari köysiradalla oli myös kokemus. Näimme leijonia, kirahveja ja karhuja. Apinat myöskin hauskuuttivat meitä.

Kotiin lähtöpäivänä ehdimme kierrellä vielä Tukholmassa. .





Meille aikuisille olisi riittänyt Vanhan kaupungin tunnelma, mutta pitihän sitä tietty pistäytyä BR-lelussa ja Mäkkärissäkin.

Nyt ollaan sitten väsyneinä kotona. Onhan sitä mukava reissata, mutta home sweet home.

Kotimatkalla pidettiin Forssassa tauko, ja pitihän sitä pistäytyä kirjakaupassa. Sieltä tarttui mukaan kirja Paperi taipuu moneen muotoon. Siinä on malleja moniin kivoihin 3D askarteluihin.



Kuvassa olevat teippirullat tarttui mukaan sieltä Tukholman BR-lelusta.

Matkakäsityö ei kauheasti edistnyt. Autossa ei oikein pystynyt kutomaan.Muuten luppoaikaa ei kauheasti jäänyt, mutta syntyi sitä nyt 35 cm. Kaulahuivihan tästä olisi tulossa.


Tämä vinopitsi on kivan näköistä ja Seitsemän Veljeksen Kyyhky-lanka sopii hyvin malliin. Ohjekkin minulla oli, mutta eri langalle. Käytän myöskin isompia puikkoja nro5. Ajattelin, että huivista tulisi pehmeämpi ja löysempi, kun käytän vähän normaalia paksumpia puikkoja.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti