torstai 16. helmikuuta 2017

Sukatkin

En todellakaan ole neulonta ihminen, mutta aina välillä innostun jostain kumman syystä kaivamaan puikot esille. Sain ystävältä lankoja ja ajattelin kiitokseksi neuloa sukat, kissaihmiselle kissasukat. Kirjoneulekuvion otin Villit vanttuut-kirjasta, mutta koska lankani oli paksumpaa niinpä piti taas vähän soveltaa... Ihmeelisesti tuo kuvio näyttää valokuvissa aika kivalta, vaikka tuntuu että livenä ei niin selvänä erotu.



Olen leikellyt tommoisesta lämpöistuin alustasta tuollaisen sukanmallineen, jonka avulla olen nykyisin noita sukkia siistinyt. Siis kostuttanut ja venytellyt tuon mallineen päälle kuosiinsa ja antanut kuivua.

 

maanantai 13. helmikuuta 2017

Tumput

Neuloin jo tuossa syksyllä tytölle tumput. Jo heti kun näin Villit vanttuut-kirjan, tiesin että nämä lapaset pitää tehdä. Tiikeri mallin muutin vain lumisempaan versioon, tytön toivomuksesta.. Aika kivathan niistä tuli.


Ekaa kertaa koitin tuota kirjoneuleen nurinpäin neulomista, kun jostain luin, että niin voisi saada tasaisempaa jälkeä. En tiedä toimiko tuo, yleensäkkään neulontajälkeni ei ole sieltä tasaisemmasta päästä.


maanantai 23. tammikuuta 2017

Lahjontaa

Pienellä sukulaistytöllä oli kuun alussa synttärit. Jotain lahjaa piti keksiä.


Ensin virkkailin pikkuisen ponin, johon löysin ilmaisen ohjeen.


Mutta kun tuo amigurumien virkkaus on kivaa, niin innostuin vähän lisää. Pari pokemonia syntyi. Even ohjeen löysin englaninkielisetä blogista ja tuon Pikatchun uskaltauduin virkkailemaan omasta päästä kuvaa katselemalla.





sunnuntai 15. tammikuuta 2017

Muutama kahvipaketti

On noita kahvipussejakin kertynyt nurkkiin kiitettävästi. Ennen joulua innostuin tuhoamaan Juhla mokka-pussi varastoa. Leikkelin pussit kolmeen osaan ja niistä syntyikin sitten kolme erilaista kassia. Nämä on tehty sellaisista neliöistä yhdistelemällä.






perjantai 23. joulukuuta 2016

Kransseja

Innostuin vielä virkkaamaan lisää kransseja. Vähän eri langoilla ja väreillä.


Omaan oveen laitoin tämän, jonka virkkasin heijastinlangalla. Auton valot välkkyvät siinä. Sitä en tiedä antavatko tintit tuon styroksirenkaan olla rauhassa vai käyvätkö nokkimassa sitä.



torstai 22. joulukuuta 2016

Piparkakkumökki

Piparkakkumökit kuuluu jouluun. Jo monen monta joulua olen mökin tai jonkin rakennelman väsännyt. Useimmien vähän huonolla menestyksellä: linna sortui, mökinseinät kaatui, karuselli romahti. Nyt olen jo parina jouluna päättänyt että rakennusmestarin ura saa jäädä. Mutta... pari pikkuruista mökkiä syntyi taaskin. Lapsille.